Mäntymetsässä järjestettiin olympialaiset. Se oli
suuri tapahtuma, ja kaikista muista metsistä saapui urheilijoita sekä turisteja
Iitun kotimetsään. Oli männynkäpyjä, kuusenkäpyjä ja tammenterhoja. Olipa vielä
kastanjoitakin, jotka olivat saapuneet kaukaa eteläisestä Kastanjametsästä.
Iitukin aikoi osallistua. Hän oli harjoitellut kovasti pikajuoksua,
hammastikun heittoa ja marmorikuulan työntöä.
”Hei, tuolla on Tommi, Iitu huusi.
”Aiotko sinäkin osallistua johonkin lajiin, vai tulitko
ainoastaan seuraaman kisoja?”
”Voi kyllä minä aion. Olen harjoitellut
marmorikuulantyöntöä, ja olenkin siinä jo melko hyvä. Kohta näemme, kuka on
paras.”
Iitu ja Tommi toivottivat toisilleen menestystä. Sitten he
istuivat penkille odottamaan kilpailujen alkamista.
Heidän viereensä tuli äänekäs joukko kastanjoita. Tai
ainakin näistä yksi oli varsin puhelias.
”Minä olen varmasti paras ja voitan kaikki muut”, hän
uhosi.
Hänen toverinsa vieressä koetti rauhoitella: ”Kuule Kille,
et sinä voi olla noin varma voitostasi.”
”Kylläpäs voin, vai haluatko ottaa kanssani painiottelun
ihan vain lämittelyksi?”
Ystävä vieressä ei sanonut enää mitään. Killekin istuutui
paikoilleen. Olympiatuli saapui areenalle. Kaikki seurasivat sitä haltioituneina.
Sitten alkoivat varsinaiset klpailut. Ensimmäiseksi
otettiin mittaa marmorikuulantyönnössä. Iitu, Tommi, Kille sekä muutama muu
tammenterho ja käpy valitsivat itselleen marmorikuulat. Piku kiipesi
korokkeelle ja kuulutti megafoniin:
”Kilpailijat! Asettukaa jonoon!”
Tommi oli ensimmäisenä vuorossa, mutta Killille se ei
sopinut.
”Minä haluan olla ensimmäinen!”
”Ei se nyt käy”, sanoi Piku. ”Sinun on mentävä jonon
viimeiseksi.”
Kille näytti vihaiselta.
”Hyvä on sitten”, hän mutisi. ”Minä olen ainakin sokerina
pohjalla, saatte nähdä sen!”
Kaikki kilpailijat työnsivät kuulaa hienosti, myös Kille,
muttei kuitenkaan niin hyvin, että olisi saanut kultamitalin. Voiton vei Tommi,
hopealle ylsi eräs kuusenkäpy, ja pronssia sai Iitu. Siitäkös Kille suuttui.
Seuraavaksi kilpailtiin pikajuoksussa. Kille päätti, että tällä kertaa
hän olisi maalissa ensimmäisenä.
Oli Iitun vuoro lähettää juoksijat matkaan.
”Paikoillanne, valmiit, NYT!”
Kaikki pinkoivat niin lujaa, kuin jaloistaan pääsivät,
mutta aivan kaikki eivät noudattaneet yhteisiä sääntöjä.
”Pois edestä, lahopää!” huusi Kille eräälle
tammenterholle. Iitu ja yleisö seurasivat tyrmistyneinä.
”Hei, Kille! Noin ei saa tehdä!”
Mutta Kille ei siitä piitannut. Hän päätti oikaista
nurmikon kautta maaliin.
”Hahaa! Olin ensimmäinen. Kultamitali tänne ja heti!
”Tuo ei ole sallittua”, sanoivat muut. ”Sinut hylättiin.”
Nyt Kille suuttui tosissaan ja meni nurkkaan murjottamaan.
Kun Killen suoritus hylättiin, parhaita olivat kuusenkävyt. He saivat
kolmoisvoiton. Muut kuusenkävyt katsomossa osoittivat suosiotaan villisti
mitalien jaon aikana.
Viimeinen laji oli hammastikun heitto. Iitu ja Milli
osallistuivat tähän lajiin. Heitä oli kuitenkin vain kaksi. Vielä tarvittiin
kolmas.
”Kille! Haluatko tulla heittämään hammastikkua?”
Aluksi Kille kieltäytyi, mutta lopulta Iitu ja Milli
saivat hänet muuttamaan mielensä.
”Tämä on hauskaa. Ei se ole niin vakavaa, jos ei ole paras,
kunhan yrittää”, sanoi Milli Killelle.
Iitu heitti ensin, ja sitten Milli. Kumpainenkin heitti
pitkälle. Viimein tuli Killen vuoro. Hänen hammastikkunsa lensi komeassa
kaaressa yli kahden edellisen. Se lensi pisimmälle. Kastanjat hurrasivat
Killelle, ja tämä hymyili tyytyväisenä.
Alkoi mitalien jako. Milli sai pronssia, ja Iitu hopeaa.
Kille sai vihdoinkin kaipaamansa kultamitalin. Tällä kertaa ansaitusti.
