Hei vaan,
ihmiset! J
Mun nimi on Mimosa Tirkkonen ja juuri nyt
sulla on käsissäsi mun vihko, jonka kävin ostamassa silloin kun kirjakaupassa
oli alennusmyynti. Se oli Tapiolan
keskustassa aika lämpöisenä päivänä. Kirjoitan nyt muistiin sen loppukesän 2008
juttuja. Ainakin mulle niistä tuli todellakin ikimuistoisia.
Enää kaksi päivää oli siihen, kun kesäloma loppuisi ja koulu alkaisi taas. Siksi piti ostaa kaikenlaista. Tämä kiva vihko, puoleen hintaan, mutta sen lisäksi tietysti myös paljon muuta. Uusi laukku (harmaa Björn Borg) ja Marimekon penaali ja paljon kyniä. Koska äiti ja sen lompakko oli mukana, niin tuli ostettua uusia vaatteitakin: pillifarkut, vihreä paita ja yksi neuletakki. Pitää silloin olla uutta, kun on uusi koulukin. Yläaste, Pohjois-Tapiolan koulu, eli Pohjis. Siitä mä aion kertoa!
Enää kaksi päivää oli siihen, kun kesäloma loppuisi ja koulu alkaisi taas. Siksi piti ostaa kaikenlaista. Tämä kiva vihko, puoleen hintaan, mutta sen lisäksi tietysti myös paljon muuta. Uusi laukku (harmaa Björn Borg) ja Marimekon penaali ja paljon kyniä. Koska äiti ja sen lompakko oli mukana, niin tuli ostettua uusia vaatteitakin: pillifarkut, vihreä paita ja yksi neuletakki. Pitää silloin olla uutta, kun on uusi koulukin. Yläaste, Pohjois-Tapiolan koulu, eli Pohjis. Siitä mä aion kertoa!
Jokainen tietysti tietää tässä vaiheessa,
että yläasteella pitää olla uusi ihminen. Pitää aloittaa uusi elämä, eikä saa
olla lapsellinen nynny. Mäkin ryhdyin hommiin, piti alkaa laittaa itseään ja
huonettakin siihen malliin, että kehtaisi uusia kavereita sinne kutsua. Pois
kaikki tyhmä romut. Lelut sai mennä syvälle sängyn alle piiloon. Yläasteella ei
sais kavereita jos olis lapsellinen. Sillä tavalla on sanonu ainakin mun kaveri
Onerva. Se oli ollu mun paras ja läheisin kaveri melkein koko ala-asteen. Se
tiesi paljon asioita, ja toivoin että se tulisi nytkin samalle luokalle.
Valmiina uuteen kouluun
Onerva tuli viimeisenä lomapäivänä
kilkuttamaan meidän ovikelloa. Se oli muuttunu toisen näköiseksi. Sillä oli
uusia vaatteita ja sen tukka oli vaihtanu väriä. Se oli ennen ollu sellainen tavallinen,
maantien värinen pehko, samanlainen kuin mullakin, mutta nyt se oli kirkkaan
punainen. Oli sillä ripsiväriäkin. ”Moi”, se sanoi. ”Voinko tulla teille?” Sai
se tulla, ei meillä kukaan siitä häiriintyny. Me mentiin takapihalle meidän
trampoliinille. Ei me siellä hypitty, mutta vain makoiltiin mustalla
lämpöisellä kankaalla ja juteltiin.
”Sullahan on kiva tukka, aika jännä... Ja
hienot vaatteet, toi huppari varsinkin”, mä sanoin sille. Se huppari oli WESC,
ei mikä tahansa siis.
”Kiitti, se onkin uusi”, sanoi Onerva ja
sitten se heivasi laukkunsa trampoliinille ja levitteli jotain muotilehtiä ympärilleen.
Se etsi erään sivun, jolla oli iso otsikko: ULKONÄKÖREMONTTI.
”Ulkonäköremontti?”
”Jep”, nyökkäsi Onerva. ”Sen mä olen
tehny. Kai sä huomaat” Se nojautui taaksepäin, puolittain makaamaan ja katsoi
mua jotenkin arvioiden. ”Sunkin varmaan kannattaisi vähän muuttua, että saat
kavereita. Voisit alkaa meikkaamaan ja muuttaa vähän tyyliä. Sitä paitsi yksi
juttu, mikä sunkin pitäisi laittaa kuvia nettiin”
Onerva oli puhunu koko kuutosluokan
kevään jostain IRC-galleriasta ja muusta vastaavasta. Mä halusin kuitenkin
vaihtaa puheenaihetta. Vaatteisiin nimittäin, niistä mä olin paljon
kiinnostuneempi. Mä näytin sille mun uudet vaatteet ja kerroin että aioin
laittaa ne päälle seuraavana päivänä. Se näytti hyväksyvältä. Onervan
lukiolainen isosisko oli antanu kaikenlaista vinkkiä Onervalle siitä, miten
pitää olla yläasteella.
”...Olishan törkeän noloa olla
lapsellinen ja nynny, niin kuin meidän entisen luokan Allia! Tuleekohan se
tyhmä kumisaappaissa ja villapaidassa huomenna kouluun”, Onerva sanoi.
”Niin olisi”, vastasin. ”Piereskeleeköhän
se edelleen yhtä paljon.”
No, mutta ulkonäköremontti. Sen mäkin
olin jossain määrin tehny. Ja käytöksen remontin, tottakai. Ei saa puhua
lapsellisesti, ei saa nauraa lapsellisesti.... jne. Pitää tykätä ja puhua
oikeista jutuista, kuten meikeistä ja musiikkivideoista. Ja niistä pitää myös tietää. Sehän olisi supernoloa, jos sanoisi
jotain väärää.
”Joo, mutta mun on mentävä”, Onerva
sanoi, kun oltiin selattu sen muotilehtiä. ”Täytyy hoitaa vielä pari hommaa
ennen huomista.” Se oli hermostunu, mutta olinhan mäkin. Varmaan samoja hommia
me sitten hoidettiin: pistettiin vaatteet ja laukut kuntoon ja nukuttiin
seuraava yö huonosti.
Tällä tavalla siis alkaa Mimosan päiväkirjamainen tarina, joka kertoo hänen ensimmäisistä viikoistaan yläasteella. Kuten voinette arvata, minä olen tämä Mimosa ja lähes kaikki kirjassa tapahtuvat kommellukset ovat omasta elämästäni (eivät sentään tapahtuneet kahden viikon sisällä.)
Mimosan ja hänen kaveriensa kesä kuluu pohtimalla, millainen yläasteella kuuluisi olla jotta saisi kavereita. Kun koulu sitten alkaa, alkaa myös kiusaaminen ja kilpavarustelu sekä "isojen ihmisten elämä." Yläasteella ei tarvitse noudattaa samoja sääntöjä kuin ala-asteella, eivätkä opettajiakaan kuulu kunnioittaa. Kirjan loppua kohden päivät muuttuvat vain hurjemmiksi, mutta uusia ystäviäkin Mimosa löytää.
Vaikka omasta ajastani peruskoulussa on jo kulunut useita vuosia, en usko että meno on kovinkaan paljon muuttunut. Tai jos on, niin kertokaa siitä minulle. Olen kirjoittanut tarinan jotta nykyiset yläastelaiset ja toisaalta minua vanhemmat ihmiset voisivat verrata kuvailemiani tapahtumia omiin kokemuksiinsa.
Tämän miniromaanin saa nyt siis sähköisenä Elisa kirjasta, myöhemmin ilmestyy fyysinenkin versio. https://kirja.elisa.fi/ekirja/mimosakaverit-elamaa-ylaasteella
