”Herää,
Pippuri”, sanoi Robotti Roppana.
Avaruus
oli vaihtunut huoneeseen ja raketti muuttunut vuoteeksi. Pippuri oli taas
Maapallolla. Robotti osoitti kalenteria ja kertoi, että tänään oli syyskuun ensimmäinen
päivä vuonna 3000. Ensimmäinen koulupäivä! Pippuri tunsi kouraisun vatsansa
pohjassa. Ei hän olisi halunnut kouluun! Avaruudessa olisi paljon kivempaa! Mutta
ei hänen auttanut vastustella. Hän pukeutui, söi yhden korpun ja valmistautui
lähtöön.
Isoveli
Papu kysyi, että jännittikö Pippuria. Kyllä todellakin jännitti! Entä jos
koulussa tapahtuisi jotakin ikävää? Entä jos siellä olisi ilkeitä kiusaajia? Isoveli
Papu vakuutteli, että koulussa olisi hauskaa. Siellä kerrottaisiin
avaruudestakin. Papua kannatti uskoa, olihan tämä jo 10-vuotias ja käynyt koulua
pitkään.
Perillä
odotti piha täynnä äänekkäitä lapsia. Papu tunsi heistä monia, mutta Pippuri ei
ainuttakaan. Heidän luokseen tuli kaksi hilpeää tyttöä.
”Samoin
sinua”, vastasi Papu.
Ujompi
tyttö oli Safiiri, Rubiinin pikkusisko. Hänkin oli koulussa nyt ensimmäistä
päivää. Pippuri oli juuri tervehtimässä tyttöjä, kun hän sai kipeän tällin
takaraivoonsa. Palloa heitellyt poika juoksi kohti häntä ja käski olla
varovaisempi.
Tämä
päivä ei ala hyvin, huokaisi Pippuri itsekseen. Äkkiä hän sai muuta
ajateltavaa. Koulun kello kilisi. Oli aika mennä sisälle.
Nainen sanoi: ”Minä olen Marenki, opettajanne,
ja tämä tässä on koulurobotti Sulevi. Tervetuloa kaikille!”
Luokassa oppilaat istuutuivat tyynyille
matalien pöytien ääreen. Keskellä huonetta oli suuri ja kiiltävä kuutiotelevisio.
Nyt siinä ei näkynyt hahmoja, eikä siitä kuulunut ääniä tai tullut
tuoksujakaan. ”Täällä varmasti katsellaan
tuota”, Pippuri sanoi Safiirille. ”Minun vanhempani ovat Hunaja ja Hanski
nimeltään. He ovat töissä televisiostudiossa.”
Safiiri
nyökkäsi. Kyllä hän oli heidät nähnyt.
Luokan
nurkassa oli soittimia ja maalipurkkeja. Täällä tehtäisiin monenlaisia asioita.
Pippuri vilkaisi taakseen. Papu ja muut vanhemmat oppilaat siirtyivät huoneen
takaosaan. He ryhtyivät tekemään laskutehtäviä, mutta ekaluokkalaisten oli
tutustuttava toisiinsa. Marenki-opettaja piti nimenhuudon. Aapi, Eevi ja Jokke
olivat paikalla.
”Onko
Pippuri Kukkala paikalla? Entä Safiiri Satanen?”, opettaja tiedusteli. Safiiri viittasi. Satanen! Merkillinen sukunimi,
ajatteli Pippuri. Safiiri kertoi, että hänen isänsä oli nimeltään Voitto ja
äitinsä Laina. Näillä oli oma kauppa. ”Tule joskus ostoksille”, Safiiri sanoi.
Opettaja
katsoi Safiiria ja Pippuria paheksuvasti. Jutteleminen kesken nimenhuudon ei
ollut sallittua, mutta eiväthän uudet oppilaat sitä vielä tienneet.
Uusia
oppilaita oli ainakin viisitoista. Se riehakas pallopoika oli nimeltään Jyry,
häntä Pippuri ei saattanut unohtaa. Jyry vääntelehti takapenkissä ja pyöritteli
palloaan kärsimättömän näköisenä.
Seuraavaksi
opettaja jakoi kaikille kirjat. Pippuri halusi heti tutustua omaansa.
Kirjassa oli monta sivua ja numeroita ja kirjaimia. Pippuri avasi kirjan
keskeltä ja sivujen väliin ilmestyi
avaruusmaisema. Se näytti yhtä aidolta kuin kuutiotelevision kuva.
Kirja
vaikutti jännittävältä, mutta tänään ekaluokkalaiset eivät tarvinneet kirjoja.
Sulevi-robotti kertoi, että nyt lähdettäisiin retkelle. Kaikki innostuivat kuulemastaan. Retket olivat yleensä hauskoja.
Hetken
päästä juna lähti liikkeelle. Se eteni lujaa, mutta kevyesti. Se leijui
ilmassa?
”Täällä
putkessa ei ole ilmaa ollenkaan”, kertoi Sulevi. ”Täällä on vain tyhjiö ja
pieniä magneetteja, joiden varassa juna kulkee!” Lapset kuuntelivat
kiinnostuneina. Kouluretkillä tosiaan sai oppia uusia asioita.
Keskustassa
he astuivat ulos junasta. Asemalla oli iso kyltti jossa luki: ”KIKOLANDIA” Sulevi
kysyi, tiesivätkö lapset mistä nimi johtui. Jyry arveli, että täällä olisi
paljon kikoja. Ei se ollut oikea vastaus. Täällähän oli vain yksi Kiko,
keisari! Ja hän asui Timanttitornissa. Lapset istuivat puiston nurmella ja
katselivat tornia ihaillen. He olisivat ryhtyneet leikkimään, mutta Sulevi
osoitti puiston toisella puolella olevaa lasista rakennusta. ”Tuolla on museo. Mennään
katsomaan muovikautisia esineitä”, robotti kertoi ”Muovikausi oli 2000-luvulla.
Silloin melkein kaikki tehtiin muovista.”
Museossa
Pippuri ja Safiiri ihmettelivät esineitä. Monia he eivät tunteneet lainkaan. Suuri ja
ruosteinen hökötys seisoi nurkassa. Lapset tahtoivat tietää, mikä se oli.
”Se
on vanha auto”, kertoi Sulevi. ”Ajatelkaa: sillä ei voi edes lentää.” Sulevi
katsoi taakseen. Jokke ja Jyry olivat jääneet muista jälkeen. Nämä löntystivät
hitaasti pyöritellen hyperpalloa jaloissaan. Sulevi ei pitänyt pallosta ja
käski Jyryä heittämään sen ulos. Jyry totteli. Pallo teki kuitenkin yllättävän
tempun. Se nimittäin osui oven karmiin ja kimposi siitä vastakkaiseen seinään.
Hyperpallo
ei suinkaan pysähtynyt, vaan poukkoili sinne tänne. Ensin se lensi päin vitriiniä,
jossa oli vanhoja esineitä. Siitä se jatkoi matkaansa kohti vanhaa autoa, mutta
Pippuri sattuikin olemaan siinä välissä. Hän päätti toimia ja hyppäsi niin
korkealle kuin kykeni. Hän sai kuin saikin pallon kiinni.
Sulevi
näytti helpottuneelta. Lapset puolestaan katsoivat Pippuria ihaillen. Tämä
punastui saamastaan huomiosta. Jyry lähestyi Pippuria ja sanoi: ”Kiitos, että
sait palloni kiinni.” Hän oli aikeessa napata pallonsa takaisin, mutta Sulevi
oli nopeampi. Jyryn harmiksi robotti otti hyperpallon tiukasti käsiinsä ja
sanoi: ”Minä pidän nyt huolen tästä riivatusta lelusta. Onneksi tuohon
vitriiniin ei tullut jälkiä. Älä tuo enää palloasi kouluun!”
Jyry
nyrpisti nenäänsä pettyneenä. Pian hän kuitenkin piristyi robotin ehdottaessa,
että mentäisiin katsomaan seuraava huonetta. ”Siellä onkin jotain ihan
toisenlaista.”
Kävi
ilmi, että naapurihuone oli todellinen viidakko täynnä harvinaisia kasveja.
”Täällä
kasvaa orkideoja”, sanoi Sulevi. ”Niitä on paljon nykyään. Muovikaudella ne
olivat vähällä tukehtua saasteisiin ja kuolla kokonaan, mutta onneksi
keisarimme suku pelasti niitä kasvihuoneeseensa.”
Orkideat
olivat kerrassaan hienoja kukkia. Lapset eivät olleet ennen niitä nähneetkään,
mutta nyt heidän silmiensä edessä oli kokonainen orkideametsä. Osa oli suuria,
osa aivan pieniä ja monen värisiä. Safiiri piti violeteista orkideoista, mutta
Pippurin mielestä musta oli tyylikkäin. Hän kumartui nuuhkimaan kukkia. Aluksi
hän luuli, että ne kaikki tuoksuivat ihanalta. Mutta joukossa oli myös
inhottavasti löyhkääviä lajeja. Sellainen sattui Jyryn eteen. Hän nuuhkaisi
kukkaa ja irvisti inhosta. Sehän lemusi ihan kakalta! Jyryn mieleen hiipi velmu
ajatus. Hän päätti tehdä kepposen.
”Jokke,
tule tänne”, Jyry sanoi. ”Täällä on erityisen hieno orkidea! Sinä et takuulla
kykene nuolaisemaan tuota orkideaa.”
”Kylläpäs pystyn”, Jokke väitti. ”Lyödäänkö vetoa?”
Jyry
nyökkäsi, ja niin Jokke työnsi päänsä orkideaan. Hän huudahti inhosta ja aikoi
vetäytyä kauemmaksi, mutta Jyry piti häntä paikoillaan. ”Kauemmin. Anna sille
kunnon pusu!”
Jokke
riuhtoi itsensä pois orkideasta ja näytti kalpealta. Häntä yökötti. ”Hyi
olkoon”, hän sanoi ja antoi ylen. Orkidea jäi oksennusryöpyn alle. Jokke yski
inhoten ja Sulevi huudahti kauhuissaan. Ei tällainen käynyt päinsä, että
keisarillisten orkideoiden päälle oksenneltiin. Jokke totesi happamasti, että
kaikki oli Jyryn syytä. Mutta Sulevi vain pudisteli päätään. ”Kamala
onnettomuus. Saatamme joutua vaikka vankilaan!” Sulevi tuskaili. Lapset säikähtivät.
Vankila ei kuulostanut kivalta.
Ja
silloinkos kasvihuoneeseen ilmestyi puutarhurirobotti kastelukannun kanssa.
Sulevi olisi kalvennut, jos olisi ollut ihminen. Hän asettui seisomaan haisevan
kukan eteen.
”Hyvää
päivää”, sanoi puutarhuri. ”On ilo nähdä lapsia tällä.”
Sulevi
nyökkäsi ja seisoi paikallaan kuin tatti. Puutarhanhoitaja katsoi häntä
ihmeissään. ”Voisitko siirtyä? Minun pitäisi kastella myös Löyhkäorkidea.
Sulevi
väitti vastaan: ”Eeen oikeastaan. Et kai sinä sitä aio kastella? Ei sille saa
antaa likaa vettä.”
”Kyllä
minä tiedän mikä on liikaa”, sanoi puutarhuri hymyillen epäilevästi. ”Minä olen
puutarhuri ja osaan kyllä työni.”
Sulevi siirtyi huokaisten. Hän valmistautui kuulemaan
ankaria moitteita. Mutta niitä ei tullutkaan! Puutarhurirobotti vain katsoi
orkideaa hieman yllättyneenä. Sulevi ryhtyi selittämään ja pyytelemään anteeksi.
”Ei tämä haittaa”, sanoi puutarharobotti. ”Kukkahan
oli jo valmiiksi pahanhajuinen, mutta nyt se sai lannoitetta.”
Sulevi helpottui. Puutarhurirobotti kasteli kukkansa,
toivotti hyvää päivänjatkoa ja lähti sitten tiehensä. Sulevi oli niin
tyytyväinen, että päätti antaa lasten lähteä ulos. Pippuri ja kaverit
ryntäsivät ulos nurmikentälle. Opettajarobotti salli heidän jopa heitellä
hyperpalloa. Sitten lapset huomasivat nurmikon laidalla kioskin, jossa myytiin
kaikenlaista hyvää. Pippuri oli aikeessa ostaa melonipirtelöä, mutta Jyry
sanoi: ”Minä tarjoan sinulle sellaisen. Olethan niin hyvä ottamaan koppeja!” Jokellekin
hän osti pirtelön, jottei tälle jäisi tästä päivästä niin paha maku suuhun.