Pippuri menee kouluun, ensimmäinen luku kirjasta "Tulevaisuuden tarinoita 1. 3000-luvulla"

Keltainen avaruusraketti puikkelehti halki tähtimeren. Hilpeä poika ohjasi alusta innoissaan. Hän oli vihdoin päässyt avaruuteen seikkailemaan! Hän käänsi vipua. Raketti pyöri ympäri. ”Juhuu”, poika iloitsi ja väisti meteoriittia. Yhtäkkiä hän olikin laskeutunut jollekin tuntemattomalle planeetalle. Siellä hän päätti kiivetä vuorelle. Vuoren rinteillä oli paljon lunta. Poika huomasi, että hänellä oli sukset jaloissaan. Sattuipa  sopivasti! Rinteellä oli hauska lasketella. Mutta riemu loppui yllättäen.

”Herää, Pippuri”, sanoi Robotti Roppana.

Avaruus oli vaihtunut huoneeseen ja raketti muuttunut vuoteeksi. Pippuri oli taas Maapallolla. Robotti osoitti kalenteria ja kertoi, että tänään oli syyskuun ensimmäinen päivä vuonna 3000. Ensimmäinen koulupäivä! Pippuri tunsi kouraisun vatsansa pohjassa. Ei hän olisi halunnut kouluun! Avaruudessa olisi paljon kivempaa! Mutta ei hänen auttanut vastustella. Hän pukeutui, söi yhden korpun ja valmistautui lähtöön.                                                              

Isoveli Papu kysyi, että jännittikö Pippuria. Kyllä todellakin jännitti! Entä jos koulussa tapahtuisi jotakin ikävää? Entä jos siellä olisi ilkeitä kiusaajia? Isoveli Papu vakuutteli, että koulussa olisi hauskaa. Siellä kerrottaisiin avaruudestakin. Papua kannatti uskoa, olihan tämä jo 10-vuotias ja käynyt koulua pitkään.

Hänen ja Roppanan kanssaan Pippuri lähti taivaltamaan mutkittelevaa tietä kohti koulua. Matkallaan he ohittivat puiston ja monia rakennuksia. Etäällä siintävä korkea torni herätti Pippurin mielenkiinnon. Tornin huipulla kimalteli valtava timantti. Hän tiesi, että tornissa asui keisari Kiko. Ehkäpä tästäkin kuulisi koulussa lisää.

Perillä odotti piha täynnä äänekkäitä lapsia. Papu tunsi heistä monia, mutta Pippuri ei ainuttakaan. Heidän luokseen tuli kaksi hilpeää tyttöä.

”Terve, Papu!” sanoi tyttö, joka kertoi nimekseen Rubiini. ”Hauska nähdä sinua taas.”

”Samoin sinua”, vastasi Papu.

Ujompi tyttö oli Safiiri, Rubiinin pikkusisko. Hänkin oli koulussa nyt ensimmäistä päivää. Pippuri oli juuri tervehtimässä tyttöjä, kun hän sai kipeän tällin takaraivoonsa. Palloa heitellyt poika juoksi kohti häntä ja käski olla varovaisempi.

”Sinun tässä pitäisi varoa”, sanoi Papu pallon omistajalle, mutta vilkas poika ei kuunnellut neuvoja.

Tämä päivä ei ala hyvin, huokaisi Pippuri itsekseen. Äkkiä hän sai muuta ajateltavaa. Koulun kello kilisi. Oli aika mennä sisälle.  

Nainen ja robotti seisoivat ovella.

 Nainen sanoi: ”Minä olen Marenki, opettajanne, ja tämä tässä on koulurobotti Sulevi. Tervetuloa kaikille!”

 Luokassa oppilaat istuutuivat tyynyille matalien pöytien ääreen. Keskellä huonetta oli suuri ja kiiltävä kuutiotelevisio. Nyt siinä ei näkynyt hahmoja, eikä siitä kuulunut ääniä tai tullut tuoksujakaan.  ”Täällä varmasti katsellaan tuota”, Pippuri sanoi Safiirille. ”Minun vanhempani ovat Hunaja ja Hanski nimeltään. He ovat töissä televisiostudiossa.”

Safiiri nyökkäsi. Kyllä hän oli heidät nähnyt.

Luokan nurkassa oli soittimia ja maalipurkkeja. Täällä tehtäisiin monenlaisia asioita. Pippuri vilkaisi taakseen. Papu ja muut vanhemmat oppilaat siirtyivät huoneen takaosaan. He ryhtyivät tekemään laskutehtäviä, mutta ekaluokkalaisten oli tutustuttava toisiinsa. Marenki-opettaja piti nimenhuudon. Aapi, Eevi ja Jokke olivat paikalla.

”Onko Pippuri Kukkala paikalla? Entä Safiiri Satanen?”, opettaja tiedusteli.   Safiiri viittasi. Satanen! Merkillinen sukunimi, ajatteli Pippuri. Safiiri kertoi, että hänen isänsä oli nimeltään Voitto ja äitinsä Laina. Näillä oli oma kauppa. ”Tule joskus ostoksille”, Safiiri sanoi.

Opettaja katsoi Safiiria ja Pippuria paheksuvasti. Jutteleminen kesken nimenhuudon ei ollut sallittua, mutta eiväthän uudet oppilaat  sitä vielä tienneet.

Uusia oppilaita oli ainakin viisitoista. Se riehakas pallopoika oli nimeltään Jyry, häntä Pippuri ei saattanut unohtaa. Jyry vääntelehti takapenkissä ja pyöritteli palloaan kärsimättömän näköisenä.

Seuraavaksi opettaja jakoi kaikille kirjat. Pippuri halusi heti tutustua omaansa. Kirjassa oli monta sivua ja numeroita ja kirjaimia. Pippuri avasi kirjan keskeltä ja  sivujen väliin ilmestyi avaruusmaisema. Se näytti yhtä aidolta kuin kuutiotelevision kuva.

Kirja vaikutti jännittävältä, mutta tänään ekaluokkalaiset eivät tarvinneet kirjoja. Sulevi-robotti kertoi, että nyt lähdettäisiin retkelle. Kaikki innostuivat kuulemastaan. Retket olivat yleensä hauskoja.

Siispä Sulevi johdatti lapset koulun pihan poikki asemalle, jonka ohi kulki läpinäkyvä putkilo.  ”Tässä kulkee putkilojuna”, Sulevi kertoi ja osoitti lähestyvää junaa, joka lipui asemalle ja pysähtyi äänettömästi. Lapset astuivat sisään Sulevin jäljessä.

Hetken päästä juna lähti liikkeelle. Se eteni lujaa, mutta kevyesti. Se leijui ilmassa?

”Täällä putkessa ei ole ilmaa ollenkaan”, kertoi Sulevi. ”Täällä on vain tyhjiö ja pieniä magneetteja, joiden varassa juna kulkee!” Lapset kuuntelivat kiinnostuneina. Kouluretkillä tosiaan sai oppia uusia asioita.

Keskustassa he astuivat ulos junasta. Asemalla oli iso kyltti jossa luki: ”KIKOLANDIA” Sulevi kysyi, tiesivätkö lapset mistä nimi johtui. Jyry arveli, että täällä olisi paljon kikoja. Ei se ollut oikea vastaus. Täällähän oli vain yksi Kiko, keisari! Ja hän asui Timanttitornissa. Lapset istuivat puiston nurmella ja katselivat tornia ihaillen. He olisivat ryhtyneet leikkimään, mutta Sulevi osoitti puiston toisella puolella olevaa lasista rakennusta. ”Tuolla on museo. Mennään katsomaan muovikautisia esineitä”, robotti kertoi ”Muovikausi oli 2000-luvulla. Silloin melkein kaikki tehtiin muovista.”

Museossa Pippuri ja Safiiri ihmettelivät esineitä.  Monia he eivät tunteneet lainkaan. Suuri ja ruosteinen hökötys seisoi nurkassa. Lapset tahtoivat tietää, mikä se oli.

 ”Se on vanha auto”, kertoi Sulevi. ”Ajatelkaa: sillä ei voi edes lentää.” Sulevi katsoi taakseen. Jokke ja Jyry olivat jääneet muista jälkeen. Nämä löntystivät hitaasti pyöritellen hyperpalloa jaloissaan. Sulevi ei pitänyt pallosta ja käski Jyryä heittämään sen ulos. Jyry totteli. Pallo teki kuitenkin yllättävän tempun. Se nimittäin osui oven karmiin ja kimposi siitä vastakkaiseen seinään.

”Hupsista”, säikähti Sulevi ja väisti palloa.

Hyperpallo ei suinkaan pysähtynyt, vaan poukkoili sinne tänne. Ensin se lensi päin vitriiniä, jossa oli vanhoja esineitä. Siitä se jatkoi matkaansa kohti vanhaa autoa, mutta Pippuri sattuikin olemaan siinä välissä. Hän päätti toimia ja hyppäsi niin korkealle kuin kykeni. Hän sai kuin saikin pallon kiinni.                        

Sulevi näytti helpottuneelta. Lapset puolestaan katsoivat Pippuria ihaillen. Tämä punastui saamastaan huomiosta. Jyry lähestyi Pippuria ja sanoi: ”Kiitos, että sait palloni kiinni.” Hän oli aikeessa napata pallonsa takaisin, mutta Sulevi oli nopeampi. Jyryn harmiksi robotti otti hyperpallon tiukasti käsiinsä ja sanoi: ”Minä pidän nyt huolen tästä riivatusta lelusta. Onneksi tuohon vitriiniin ei tullut jälkiä. Älä tuo enää palloasi kouluun!”

Jyry nyrpisti nenäänsä pettyneenä. Pian hän kuitenkin piristyi robotin ehdottaessa, että mentäisiin katsomaan seuraava huonetta. ”Siellä onkin jotain ihan toisenlaista.”

Kävi ilmi, että naapurihuone oli todellinen viidakko täynnä harvinaisia kasveja.

”Täällä kasvaa orkideoja”, sanoi Sulevi. ”Niitä on paljon nykyään. Muovikaudella ne olivat vähällä tukehtua saasteisiin ja kuolla kokonaan, mutta onneksi keisarimme suku pelasti niitä kasvihuoneeseensa.”

Orkideat olivat kerrassaan hienoja kukkia. Lapset eivät olleet ennen niitä nähneetkään, mutta nyt heidän silmiensä edessä oli kokonainen orkideametsä. Osa oli suuria, osa aivan pieniä ja monen värisiä. Safiiri piti violeteista orkideoista, mutta Pippurin mielestä musta oli tyylikkäin. Hän kumartui nuuhkimaan kukkia. Aluksi hän luuli, että ne kaikki tuoksuivat ihanalta. Mutta joukossa oli myös inhottavasti löyhkääviä lajeja. Sellainen sattui Jyryn eteen. Hän nuuhkaisi kukkaa ja irvisti inhosta. Sehän lemusi ihan kakalta! Jyryn mieleen hiipi velmu ajatus. Hän päätti tehdä kepposen.

”Jokke, tule tänne”, Jyry sanoi. ”Täällä on erityisen hieno orkidea! Sinä et takuulla kykene nuolaisemaan tuota orkideaa.”

”Kylläpäs pystyn”, Jokke väitti. ”Lyödäänkö vetoa?”

Jyry nyökkäsi, ja niin Jokke työnsi päänsä orkideaan. Hän huudahti inhosta ja aikoi vetäytyä kauemmaksi, mutta Jyry piti häntä paikoillaan. ”Kauemmin. Anna sille kunnon pusu!”

Jokke riuhtoi itsensä pois orkideasta ja näytti kalpealta. Häntä yökötti. ”Hyi olkoon”, hän sanoi ja antoi ylen. Orkidea jäi oksennusryöpyn alle. Jokke yski inhoten ja Sulevi huudahti kauhuissaan. Ei tällainen käynyt päinsä, että keisarillisten orkideoiden päälle oksenneltiin. Jokke totesi happamasti, että kaikki oli Jyryn syytä. Mutta Sulevi vain pudisteli päätään. ”Kamala onnettomuus. Saatamme joutua vaikka vankilaan!” Sulevi tuskaili. Lapset säikähtivät. Vankila ei kuulostanut kivalta.

Ja silloinkos kasvihuoneeseen ilmestyi puutarhurirobotti kastelukannun kanssa. Sulevi olisi kalvennut, jos olisi ollut ihminen. Hän asettui seisomaan haisevan kukan eteen.

”Hyvää päivää”, sanoi puutarhuri. ”On ilo nähdä lapsia tällä.”

Sulevi nyökkäsi ja seisoi paikallaan kuin tatti. Puutarhanhoitaja katsoi häntä ihmeissään. ”Voisitko siirtyä? Minun pitäisi kastella myös Löyhkäorkidea.

Sulevi väitti vastaan: ”Eeen oikeastaan. Et kai sinä sitä aio kastella? Ei sille saa antaa likaa vettä.”

”Kyllä minä tiedän mikä on liikaa”, sanoi puutarhuri hymyillen epäilevästi. ”Minä olen puutarhuri ja osaan kyllä työni.”

Sulevi siirtyi huokaisten. Hän valmistautui kuulemaan ankaria moitteita. Mutta niitä ei tullutkaan! Puutarhurirobotti vain katsoi orkideaa hieman yllättyneenä. Sulevi ryhtyi selittämään ja pyytelemään anteeksi.

”Ei tämä haittaa”, sanoi puutarharobotti. ”Kukkahan oli jo valmiiksi pahanhajuinen, mutta nyt se sai lannoitetta.”

Sulevi helpottui. Puutarhurirobotti kasteli kukkansa, toivotti hyvää päivänjatkoa ja lähti sitten tiehensä. Sulevi oli niin tyytyväinen, että päätti antaa lasten lähteä ulos. Pippuri ja kaverit ryntäsivät ulos nurmikentälle. Opettajarobotti salli heidän jopa heitellä hyperpalloa. Sitten lapset huomasivat nurmikon laidalla kioskin, jossa myytiin kaikenlaista hyvää. Pippuri oli aikeessa ostaa melonipirtelöä, mutta Jyry sanoi: ”Minä tarjoan sinulle sellaisen. Olethan niin hyvä ottamaan koppeja!” Jokellekin hän osti pirtelön, jottei tälle jäisi tästä päivästä niin paha maku suuhun.

Herkullista pirtelöä oli hauska ryystää uusien kavereiden seurassa. Jyrykin oli osoittautunut oikein reiluksi pojaksi. Kyllä Pippurilla tosiaan riitti kerrottavaa kotona ensimmäisestä koulupäivästään.