lauantai 14. tammikuuta 2017

Isovaarin tuotantoa

Taipumus kirjoitteluun lienee perinnöllistä. En ole sukuni ainoa kirjoittelija.

Isäni isänisä, Urho Ollikainen (1901-1986) oli nimittäin kirjailija ja runoilija, kotoisin Soinista, Pohjanmaalta. Valitettavasti en koskaan voinut häntä tavata itse, sillä hän yhdeksän vuotta ennen syntymääni. Tekstejä häneltä jäi kuitenkin melko runsaasti. Hänen runojaan, näytelmiään ja muita tekstejään (joita vaarini kutsuu kronikoiksi) on talomme vintillä matkalaukullinen. Oli hänellä romaanikin, Päivä pääsee kivestä (Tammi, 1944) joka kertoo köyhästä Korpivaara-pitäjästä, sekä omakustanteinen runokirja Muistojen satoa (1979)

Isovaari oli puolustamassa Suomen itsenäisyyttä, mutta hänen kokemuksistaan en tiedä oikeastaan mitään. Sotamuistot ilmeisesti innostivat häntä ainakin kirjoittamaan perinteisiä ja isänmaallisia runoja loppusointuja hylkäämättä. Seuraavaksi runo nimeltä Uhri (Muistojen satoa)

Tarttui kalpaan taipale ankea - karu.
Päätyi hautaan alokkaan taistelutaru.
Tuonen, voiman
ja voiton totinen valta
valitsi uhrin taistelutaivaan alta.

Kaiho se kohtalo - kaihompi kotiinsapaluu.
Haaveensa hopeat haudan hiekkahan valuu. 
Miehuuden muistonsa unhonöihinsä vaipui.. 
Eronsa ikävät itkujen virsinä haipui.

Äidin tuska - soimaa sielussa taaton.
partaalla haudan, vieressä hautajaissaaton:
"Annoimme kaiken! - Uhrimme uhreista
parhain!
Kallein hauta kaikkien kalmistotarhain!"

Tuonella valta - oikeus ottaa ja antaa.
Ajallaan Luoja luotunsa korjaa ja kantaa.
Vuoromme saapuu - eessä on elämän haaksi.
"Elävän mullan määrä on muuttua maaksi."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti