Julkaisin siis ensimmäisen romaanini, "Hiisilehdon". Se on kohtuullisen ohut (196 sivuinen) nuortenromaani, ja itse kutsun sitä historian ja fantasian yhdistelmäksi.
Päähenkilö, Päivikki, on noin 13-vuotias kalastajan tytär, joka päätyy piiaksi isosiskonsa Valvikin uuden perheen luokse. Pian hän alkaa kokea outoja asioita. Linnut alkavat tuoda hänelle viestejä, hän näkee enteitä ja tapaa kuolleen äitinsäkin. Hän on epävarma ja ymmällään kaikesta kokemastaan, mutta onneksi vanha noita, Ilmatar, osaa neuvoa häntä käyttämään kykyjään. Päivikki tajuaa olevansa näkijä ja siten erityisen tärkeä kotikylälleen, Hakolalle. Hän onnistuukin pelastamaan monia henkiä pysäyttämällä päälliköiden välisen verikoston kierteen.
Juonesta en tässä kerro enempää.
Sen sijaan avaan kirjan taustoja ja selitän, mistä sain idean romaaniini.
Historiahan on aina kiinnostanut minua hyvin paljon (siksi sitä opiskelenkin). Niin kauan kuin muistan, olen katsonut dokumentteja keskiajasta, antiikin Roomasta tai muinaisesta Egyptistä. Pitkään ajattelin, ettei Suomen historiassa ole mitään kiinnostavaa ja ettei täällä ole ennen keskiaikaa ollut mitään. Sittemmin olen kuitenkin huomannut, että meilläkin on omaa muisnaishistoriaa, vaikkei sentään pyramideja olekaan täältä (toistaiseksi) löydetty.
Eniten minua on kiinnostanut esihistoria ja rautakausi (n. 500 eKr-1100 jKr) Minun tarinani, Hiisilehto, sijoittuu rautakauden loppupuolelle, merovingiajalle n. 600-700 -luvuille, juuri ennen viikinkiaikaa. Kiehtovaa tässä ajassa on se, että Suomen alueella on ollut jo kohtalaisen kehittynyttä asutusta, kuten linnavuoria ja kaupungintapaisia asutuskeskuksia, vaikkei Ruotsi tai Venäjä ollutkaan vielä ottanut Suomea haltuunsa. Kansallisromantikko voisi pitää tuota aikaa jonkinlaisena "muinaisena itsenäisyytenä."
Merovingiajalta on kohtuullisen paljon esinelöytöjä. Kaikkein mielenkiintoisin löytö Suomesta on Isonkyrön Levänluhdan muinaisjäänne. Tästä soisesta lähteestä on löydetty useita ihmisruumiita jo 1600-luvulta lähtien. Nämä luurangot ovat peräisin 300-700 -luvuilta, mutta ei ole varmuutta siitä oliko kyseessä ihmisuhraus vai tavallinen hautaus. Kun ensimmäisen kerran kuulin Levänluhdasta, ajattelin että tästä mystisestä joukkohaudasta voisi kehittää hyvän tarinan. Siitä sitten lähdin liikkeellee: Lampi, jonne vainajia viedään. Minun tarinassani ei kuitenkaan ole ihmisuhrausta, vaan kyseessä on tavallinen hauta, jonne toki lasketaan uhriesineitä.
Tämä lampi (tai lähde) sijaitsee pyhässä lehdossa, Hiisilehdossa. Pyhä lähde toimii porttina elävien ja kuolleiden maailmojen välillä. Vaikka veteen hautaaminen ei ollutkaan mikään yleinen ilmiö (polttohautaus oli tavanomaisin) kaikesta päätellen tällaisia vesihautojakin siis oli. Saattoihan Levänluhdankin ympärillä olla "Hiisilehto." No, tämä on arvailua. Esihistoriasta onkin juuri siksi hauska kirjoittaa, että vapauksia saa ja on pakkokin ottaa, kun varmaa tietoa on vähän. Sana "hiisi" taas on muinaissuomalaisille tarkoittanut pyhää. Pahaa se on alkanut merkitä vasta kristinuskon myötä. Hiisilehto on siis pyhä lehto, jonne kokoonnutaan juhlimaan ja uhraamaan ja jonka lampeen kuolleet haudataan. Koska Päivikki on noita ja koska mytologia ynnä muu uskonnollisuus on jatkuvasti läsnä hänen tarinassaan, on Hiisilehto keskeinen paikka ja siksi myös romaanini nimi.
Olen pyrkinyt kuvailemaan rautakautista elämää ja erityisesti olen perehtynyt juuri mytologiaan. Toivon, että että kirjani herättää kiinnostusta suomalaista kansanperinnettä ja muinaishistoriaa kohtaan. Päivikin suvun tarina saa todennäköisesti jatkoa. Koska viikinkiaika lähestyy, väkivaltaa ja seikkailua on tiedossa. Sitä vain en osaa vielä sanoa, milloin jatkan tätä tarinaa.
Näiltä sivuilta löydät Hiisilehdon:
Bod verkkokauppa
Booky.fi
Suomalainen kirjakauppa
PS. Kannen varis on tekemäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti