Hiisilehto, tarina rautakautisesta Suomesta

Julkaisin siis ensimmäisen romaanini, "Hiisilehdon". Se on kohtuullisen ohut (196 sivuinen) nuortenromaani, ja itse kutsun sitä historian ja fantasian yhdistelmäksi.

Päähenkilö, Päivikki, on noin 13-vuotias kalastajan tytär, joka päätyy piiaksi isosiskonsa Valvikin uuden perheen luokse. Pian hän alkaa kokea outoja asioita. Linnut alkavat tuoda hänelle viestejä, hän näkee enteitä ja tapaa kuolleen äitinsäkin. Hän on epävarma ja ymmällään kaikesta kokemastaan, mutta onneksi vanha noita, Ilmatar, osaa neuvoa häntä käyttämään kykyjään. Päivikki tajuaa olevansa näkijä ja siten erityisen tärkeä kotikylälleen, Hakolalle. Hän onnistuukin pelastamaan monia henkiä pysäyttämällä päälliköiden välisen verikoston kierteen.

Juonesta en tässä kerro enempää.
Sen sijaan avaan kirjan taustoja ja selitän, mistä sain idean romaaniini.

Historiahan on aina kiinnostanut minua hyvin paljon (siksi sitä opiskelenkin). Niin kauan kuin muistan, olen katsonut dokumentteja keskiajasta, antiikin Roomasta tai muinaisesta Egyptistä. Pitkään ajattelin, ettei Suomen historiassa ole mitään kiinnostavaa ja ettei täällä ole ennen keskiaikaa ollut mitään. Sittemmin olen kuitenkin huomannut, että meilläkin on omaa muisnaishistoriaa, vaikkei sentään pyramideja olekaan täältä (toistaiseksi) löydetty.
Eniten minua on kiinnostanut esihistoria ja rautakausi (n. 500 eKr-1100 jKr) Minun tarinani, Hiisilehto, sijoittuu rautakauden loppupuolelle, merovingiajalle n. 600-700 -luvuille, juuri ennen viikinkiaikaa. Kiehtovaa tässä ajassa on se, että Suomen alueella on ollut jo kohtalaisen kehittynyttä asutusta, kuten linnavuoria ja kaupungintapaisia asutuskeskuksia, vaikkei Ruotsi tai Venäjä ollutkaan vielä ottanut Suomea haltuunsa. Kansallisromantikko voisi pitää tuota aikaa jonkinlaisena "muinaisena itsenäisyytenä."

Merovingiajalta on kohtuullisen paljon esinelöytöjä. Kaikkein mielenkiintoisin löytö Suomesta on Isonkyrön Levänluhdan muinaisjäänne. Tästä soisesta lähteestä on löydetty useita ihmisruumiita jo 1600-luvulta lähtien. Nämä luurangot ovat peräisin 300-700 -luvuilta, mutta ei ole varmuutta siitä oliko kyseessä ihmisuhraus vai tavallinen hautaus. Kun ensimmäisen kerran kuulin Levänluhdasta, ajattelin että tästä mystisestä joukkohaudasta voisi kehittää hyvän tarinan. Siitä sitten lähdin liikkeellee: Lampi, jonne vainajia viedään. Minun tarinassani ei kuitenkaan ole ihmisuhrausta, vaan kyseessä on tavallinen hauta, jonne toki lasketaan uhriesineitä.

Tämä lampi (tai lähde) sijaitsee pyhässä lehdossa, Hiisilehdossa. Pyhä lähde toimii porttina elävien ja kuolleiden maailmojen välillä. Vaikka veteen hautaaminen ei ollutkaan mikään yleinen ilmiö (polttohautaus oli tavanomaisin) kaikesta päätellen tällaisia vesihautojakin siis oli. Saattoihan Levänluhdankin ympärillä olla "Hiisilehto." No, tämä on arvailua. Esihistoriasta onkin juuri siksi hauska kirjoittaa, että vapauksia saa ja on pakkokin ottaa, kun varmaa tietoa on vähän. Sana "hiisi" taas on muinaissuomalaisille tarkoittanut pyhää. Pahaa se on alkanut merkitä vasta kristinuskon myötä. Hiisilehto on siis pyhä lehto, jonne kokoonnutaan juhlimaan ja uhraamaan ja jonka lampeen kuolleet haudataan. Koska Päivikki on noita ja koska mytologia ynnä muu uskonnollisuus on jatkuvasti läsnä hänen tarinassaan, on Hiisilehto keskeinen paikka ja siksi myös romaanini nimi.

Olen pyrkinyt kuvailemaan  rautakautista elämää ja erityisesti olen perehtynyt juuri mytologiaan. Toivon, että että kirjani herättää kiinnostusta suomalaista kansanperinnettä ja muinaishistoriaa kohtaan. Päivikin suvun tarina saa todennäköisesti jatkoa. Koska viikinkiaika lähestyy, väkivaltaa ja seikkailua on tiedossa. Sitä vain en osaa vielä sanoa, milloin jatkan tätä tarinaa.

Näiltä sivuilta löydät Hiisilehdon:
Bod verkkokauppa
Booky.fi
Suomalainen kirjakauppa

PS. Kannen varis on tekemäni.

Isovaarin tuotantoa

Taipumus kirjoitteluun lienee perinnöllistä. En ole sukuni ainoa kirjoittelija.

Isäni isänisä, Urho Ollikainen (1901-1986) oli nimittäin kirjailija ja runoilija, kotoisin Soinista, Pohjanmaalta. Valitettavasti en koskaan voinut häntä tavata itse, sillä hän yhdeksän vuotta ennen syntymääni. Tekstejä häneltä jäi kuitenkin melko runsaasti. Hänen runojaan, näytelmiään ja muita tekstejään (joita vaarini kutsuu kronikoiksi) on talomme vintillä matkalaukullinen. Oli hänellä romaanikin, Päivä pääsee kivestä (Tammi, 1944) joka kertoo köyhästä Korpivaara-pitäjästä, sekä omakustanteinen runokirja Muistojen satoa (1979)

Isovaari oli puolustamassa Suomen itsenäisyyttä, mutta hänen kokemuksistaan en tiedä oikeastaan mitään. Sotamuistot ilmeisesti innostivat häntä ainakin kirjoittamaan perinteisiä ja isänmaallisia runoja loppusointuja hylkäämättä. Seuraavaksi runo nimeltä Uhri (Muistojen satoa)

Tarttui kalpaan taipale ankea - karu.
Päätyi hautaan alokkaan taistelutaru.
Tuonen, voiman

ja voiton totinen valta
valitsi uhrin taistelutaivaan alta.

Kaiho se kohtalo - kaihompi kotiinsapaluu.
Haaveensa hopeat haudan hiekkahan valuu. 
Miehuuden muistonsa unhonöihinsä vaipui.. 
Eronsa ikävät itkujen virsinä haipui.

Äidin tuska - soimaa sielussa taaton.
partaalla haudan, vieressä hautajaissaaton:
"Annoimme kaiken! - Uhrimme uhreista
parhain!
Kallein hauta kaikkien kalmistotarhain!"

Tuonella valta - oikeus ottaa ja antaa.
Ajallaan Luoja luotunsa korjaa ja kantaa.
Vuoromme saapuu - eessä on elämän haaksi.
"Elävän mullan määrä on muuttua maaksi."

Hyvää uutta vuotta 2017

Ja hyvää Suomen satavuotisjuhlavuotta!

Kävyistä on nyt tässä blogissa jo jankutettu tarpeeksi, joten tällä kertaa kirjoitan muustakin. Koska tulossa on siis Suomen satavuotissynttärit, niin päätin ottaa itselleni lukutavoitteen. Hyllystäni löytyy mm. Sotaromaani ja Vänrikki Stoolin tarinat. Ne aion lukea sitten kun ehdin. Tällä hetkellä on enemmän kuin tarpeeksi luettavaa isoa vihaa käsittelevässä kirjallisuudessa, tuon miehityskauden tulkintojen vertailu on nimittäin proseminaarityöni aihe.

Mutta myös lastenkirjojen kirjoittelu jatkuu. Iitu saa varmasti jatkoa jossain vaiheessa. Mahdollisesti muokkaan tarinat sarjakuviksi ja uusiakin tarinoita olen kehitellyt mielessäni. Lisäksi tekeillä on kaksi nuortenkirjaa, joista toinen on historiallinen ja toinen kertoo omista kokemuksistani yläasteella. Historiajuttujen vastapainoksi olen suunnitellut kirjoittavani tulevaisuuteen sijoittuvan lastenkirjasarjan.

Täksi(kin) vuodeksi minulla siis riittää tekemistä. Katsotaan nyt mitä saan aikaan, vai saanko mitään.

Iitun joulu

Iitu Kävystä on tässä blogissa ollut paljon taustatietoa, mutta itse tarinoita en ole täällä vielä julkaissut. No, nyt joulun lähestyessä päätin laittaa tänne yhden, Iitu Käpy seikkailee -kirjan viimeisen, sadun. Olkaa hyvä, tässä on kertomus nimeltä Iitun joulu. 

Iitu avasi viimeisen luukun joulukalenteristaan. Oli jouluaatto. Iitu rakasti piparkakkuja ja lunta ja joululauluja. Siksi joulu oli hänen mielestään vuoden parasta aikaa.

Eräs asia häntä askarrutti. Hän oli lähettänyt kirjeen Korvatunturille, mutta ei ollut varma, oliko Joulupukki saanut sitä. Se kun oli niin pieni ja oli saattanut hukkua matkalla. Ainakin Iitu voisi toivoa parasta.

Iitu päätti lähteä ulos. Lunta oli paljon ja sitä satoi koko ajan lisää.

”Hyvää joulua, Iitu! huudahti Tommi. Hänen mukanaan olivat Milli, Lilli ja Piku.

”Hyvää joulua kaikille teille!” toivotti Iitu. ”Mitä aiotte tehdä tänään?”

”Emme tiedä vielä.”

”Tehän voisitte tulla luokseni viettämään joulua”, keksi Iitu.

Se oli muiden mielestä mainio ehdotus. He kaikki lähtivät Iitun luokse ja ryhtyivät valmistelemaan kaikkien aikojen parasta joulujuhlaa.

              Ensimmäiseksi oli tietenkin koristeltava Iitun kotikanto. Kuten varmasti ymmärrätte, kuusi ei olisi mahtunut Iitun kotiin. Siksi heidän oli tyydyttävä kuusen oksaan. Tommi ja Piku lähtivät etsimään sellaista. Kun he tulivat kuusen luo, he valitsivat siitä kaikkein kauneimman oksan. Sitten he kaksissa tuumin ryhtyivät irroittamaan sitä.

Silloinkos ylemmältä oksalta tipahti maahan jotakin. Se oli kuusenkäpy, tietenkin.

”Hei”, sanoi kuusenkäpy. ”Minun nimeni on Saana. Keitä te olette?”

”Olemme Piku ja Tommi Tammenterho. Hyvää joulua!”

Mutta Saana ei tiennyt, mikä on joulu, hän kun oli juuri äsken pudonnut puusta. Piku ja Tommi selittivät hänelle:” Se on juhla. Siksi me tätä oksaakin olemme hakemassa. Menemme koristelemaan sen. Sitten syömme, laulamme ja teemme muutakin mukavaa.”

”Se kuulostaa kivalta”, sanoi Saana apeana.

”Miksi olet noin allapäin? Nythän on joulu”, ihmettelivät Tommi ja Piku.

Saana selitti olevansa murheellinen, sillä hänellä ei ollut yhtään ystävää tai ruokaa, eikä edes koristeita. Hän joutuisi viettämään joulunsa aivan yksin.

”Niinkö? Voit kyllä tulla meidän kanssamme juhlimaan”, ehdotti Piku.

”Ihanko totta? Mielelläni”, Saana vastasi.

Sitten Saana auttoi Pikua ja Tommia jouluoksan kantamisessa.

Sillä aikaa Iitu, Milli ja Lilli olivat koristelleet Iitun kannon. Se näyttikin jo juhlavalta. Kanto kimmelsi koristenauhoissaan, aivan kuin sillä olisi ollut juhlapuku päällään. Ikkunoissa lyhdyt ja pieni olkisydän toivottivat vieraat tervetulleiksi.

”Nyt he saapuvat. Kylläpä he ovatkin löytäneet komean oksan”, sanoi Iitu ja osoitti tulijoita.

”Kuusenkäpykin heillä on mukanaan”, huomasi Lilli.

He menivät heti tekemään tuttavuutta.

”Hauskaa, että saimme yllätysvieraan”, sanoi Iitu ja ohjasi Saanan peremmälle.

Sillä aikaa, kun muut koristelivat jouluoksaa, Saana auttoi Pikua leipomisessa. He olivat tehneet valtavasti piparkakkuja, mutta ne syötäisiin vasta joulusaunan jälkeen.

Niin he menivät saunaan ja kuusi koristeineen sekä piparkakut jäivät olohuoneeseen odottamaan. Iitu ystävineen nautti saunomisesta, Saanakin, joka ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt saunaa. He eivät arvanneetkaan, millainen yllätys heitä kohtaisi. 
Kun he viimein tulivat saunasta, Milli huudahti: ”Katsokaa! Jouluoksan alle on ilmestynyt lahjoja!”

Lahjoja siellä tosiaan olikin. Eri kokoisia ja eri värisiä. Kaikki yhtä kauniita, kuin joulukoristeet. Jokaiselle oli ikioma lahja. Iitu sai uuden kameran, Milli ja Lilli uudet rusettinauhat, Tommi kaukoputken ja Piku keittokirjan. Jopa Saana sai oman paketin. Se oli viulu, jonka soittoa hän ryhtyi heti harjoittelemaan.

                        Kaikki olivat hurjan tyytyväisiä, olivathan he saaneet niin hienoja lahjoja.

”Joulupukki oli siis saanut kirjeeni”, Iitu myhäili. ”Hän muistaa kaikkein pienimmätkin.” Iitu, Tommi, Piku, Lilli ja Milli kävivät piiriin jouluoksan ympärille. Sitten he lauloivat: ON HANGET KORKEAT NIETOKSET! Saanan soittaessa uutta viuluaan.

Muutkin halusivat kokeilla uusia lahjojaan. Iitu ikuisti jouluisia hetkiä hienolla kamerallaan, Piku kokeili keittokirjansa reseptejä ja Milli ja Lilli sitoivat rusettinauhat suomuihinsa. Tommi tähysti yötaivaalle kaukoputkellaan. Taivaalla tuikki miljoonittain tähtiä. Yksi oli muita suurenpi.

”Tulkaa katsomaan”, hän huikkasi muille.

”Kylläpä on suuri tähti!” Saana ihmetteli. 
"Sen täytyy olla joulun tähti", Iitu sanoi ja huudahti: "hyvää joulua teillekin, tähdet!"

Iitu seikkailee vihdoin myös paperilla

Aikaisemmin olen kertonut Iitu Kävystä ja siitä, kuinka käpytarinat ovat syntyneet. Alunperin tietenkin kirjoitin ne paperille, mutta sähkökirjoina julkaisin ne tänä syksynä yksinkertaisesti siksi, että se oli ilmaista ja suhteellisen helppoa. Tiedän myös, että nykyään monet käyttävät sähköisiä laitteita lukemiseen, joten sähkökirjat luultavasti tavoittavat ihmisiä helposti.

Itse olen kuitenkin liian vanhanaikainen lukemaan sähköisiä kirjoja. Suosin paperia vastapainona ainaiselle ruuduntuijottelulle ja taitaa olla niin, että kaltaisiani konservatiiveja on muitakin. :) Tietenkin minun oli toteutettava myös paperinen versio.

Saatavilla on nyt siis Iitu Käpy seikkailee -lehtiä, ja niitä voi tilata minulta esimerkiksi Facebookin kautta https://www.facebook.com/kirjoittajajasmina/?fref=ts

tai sähköpostitse: jasmina.ollikainen@gmail.com

Hinta on 5€ (plus postituskulut.)

Pienen kävyn pitkä tarina

Kuten olen joskus maininnut, on Iitu Käpy vanha kaverini, oikeastaan vanhin kaverini. Niin kauan kuin muistan, olen kirjoitellut (ja piirtänyt) kaikenlaisiin vihkoihin omia tarinoitani. Päiväkoti-ikäisestä lähtien minulla on ollut monenlaisia juttuja ja hahmoja, joista suurin osa on sitten unohtunut. Männynkäpy Iitu on kuitenkin pitänyt pintansa, vaikka on hänkin tietysti muuttunut.

Iitun synty
Iitu sai alkunsa, kuinkas muuten, kuin lapsuuteni käpyleikeistä. Kyllä vain, jopa 1990-luvulla syntyneet lapset ovat leikkineet kävyillä! Mökkeillessä Saimaan rannalla tuli keksittyä kaikenlaista kivaa. Siihen vaikutti se, ettei leluja ollut mukana niin paljon. Toisaalta, kyllä minä ja kaverini leikimme käpyleikkejä myös kotona ja päiväkodissa. Kävyt asuivat hiekkalinnassa, mutta jotkut onnekkaat saivat muuttaa nukkekotiin ja nukkua tulitikkurasioissa. Mummolassa kerättiin ja pestiin kuusenkäpyjä. Joskus niitä myös maalattiin. Käpyjä keräillessä luonnosta tuli minulle tärkeä. Yksi toiveeni onkin, että Iitu Käpy -tarinat innostaisivat lapsia leikkimään ulkona ja keksimään omia hahmoja kaupallisten muovilelujen tilalle.

Kirjoittelun harjoittelua
Mutta niitä vihkoja olen kyhännyt ainakin 5-vuotiaasta asti. Vanhimmassa piirustuksessa, jonka muistan, Iitu matkusti ilmapallolla, Vuodelta 2001 minulla on säilynyt keltainen vihko, jossa Iitu menee uimaan. Tarinan nimi on "Iitu uima" koska en ollut varma, kuinka "uimassa" kirjoitetaan. Vihkoja oli melkoinen määrä. Tein niitä usein lahjoiksi sukulaisille ja tutuille. Myös joulu- ja synttärikorteissa oli monesti käpyaiheita.

Uusi luonne ja uudet kaverit
Vaikka moderni Iitu on kiltti ja asiallinen, ei hän aina ole ollut sitä. Eräissä tarinoissa, joita kirjoitin ala-asteella, Iitu teki kepposia muille kävyille ja kiroili saadessaan liian vähän joululahjoja. Tätä nykyistä, kunnollista, Iitua aloin työstää vuonna 2011. Se oli yläasteen lopun projektityö. Syntyi seitsemän lyhyttä, opettavaista tarinaa, joissa käpyjen lisäksi oli myös tammenterhoja ja kastanjoita. Siitä vasta alkoivat todelliset seikkailut! Tiedostojen hallinta ei ole ollut (eikä koskaan tule olemaan) vahvuuteni. Iitusta liikkui monenlaista versiota ja tiedostoa. Välillä ne kaikki katosivat ja välillä taas löytyivät joltakin muistitikulta. Niin sanotusti pöytälaatikossa on myös eräs Kuvataidekoulussa tekemäni kuvakirja "Iitu Kävyn kerho" vuodelta 2012. Voi olla, että sekin sieltä joskus löytyy...

Iitu nykyään
Tänä vuonna 2016 ryhdistäydyin vihdoin ja julkaisin "Iitu Käpy seikkailee" tekstin sähköisessä muodossa. Nyt se on ladattavissa useilta sivustoilta, joihin linkkejä löytyy aiemmista postauksistani. Hinta on noin euron. Kesän aikana kirjoitin myös lyhyen tarinan "Käpysirkus." Se löytyy niin ikään netistä. Mahdollisesti näistä saa paperisiakin versioita lähitulevaisuudessa.

Eivätkä Iitun seikkailut lopu vielä! Tarinoita tulee varmasti lisää, jossain vaiheessa.

Käpysirkus

Iitu Kävyn seikkailut saivat jatkoa!
Sirkus saapuu Mäntymetsään ja Iitu ystävineen menee sitä katsomaan. Tämä lyhyt tarina syntyi viime kesänä. Nyt se on ladattavissa ilmaiseksi osoitteissa:


https://itunes.apple.com/us/book/kapysirkus/id1162831606?mt=11

https://books.google.fi